20. huhtikuuta 2016

Polly Pocket

Moi, tää aihe on ollut mulla työn alla jo vaikka kuinka kauan, mutta nyt sain itseäni vihdoin niskasta kiinni ja etsin koneeni syövereistä kaikki eri aikoina otetut kuvat ja yritän nyt saada tästä kunnialla edes jonkinlaisen kokonaisuuden aikaiseksi.

En tiedä miksi mulle tuli joku tarve tehdä postaus Polly Pocketeista, sillä en ole koskaan oikein välittänyt niistä. Mutta kuten varmaan jokaiselle 80-luvulla syntyneelle, alkuperäisten Polly Pockettien puuterirasian muotoiset, avattavat miniatyyrimaailmat herättävät nostalgiafiiliksiä. (Stalkkasin muuten Wikipediasta, että Polly Pockettien alkuperäinen idea on lähtenyt tosiaan puuterirasiaan rakennetusta nukkekodista!)

Polly Pocket -linja muistuttaa sinänsä hieman Littlest Pet Shoppeja, sillä alun perin niitä valmisti Bluebird Toys -niminen yritys vuosina 1989–1998. Kuitenkin vuonna 1998 Mattel sai vihdoinkin kinuttua lisenssin itselleen ja uudisti pollyjen ilmeen vähitellen sellaiseksi, miltä ne nykyään näyttävät. Polly Pocketit ovat siis kai edelleen tuotannossa, joskin hyvin eri näköisinä (ja kokoisina!) kuin 90-luvulla. Tietysti uudella Pollylla on myös oma animaatiosarjansa.

No niin, nyt kun perinteinen historiaoksennus on saatu pois alta, niin postauksen loppu jääkin aika kuvapainotteiseksi, koska mulla ei ole näistä eri julkaisuista juurikaan tietoa :''D

Eli siis, alkuperäisiä Polly Pocket -rasioita on valmistettu vaikka minkä muotoisia, itselleni on jostain kertynyt tällaiset kolme. (Vähän harmittaa, ettei mulle ole sattunut sellaista perus-rasiaa, mutta en kyllä sellaista erikseen rupea hommaamaankaan)


Violetti sydän vuodelta 1994 on aivan järjettömän massiivinen ja on selkeästi joku pollyjen "emoalus" ...


... jossa on mahdollisesti joku hääteema.... 




Ilmeisesti näitä vanhan mallisia pollyja on myös erinäköisinä, mutta kaikki itselleni kertyneet ukkelit on juuri näitä keltatukkaisia kikkarapäitä, joka on vissiin Polly itse. Suoraan sanottuna tämä Polly-tyyppi näyttää jotenkin super-ärsyttävältä, ei ihme etten skidinäkään innostunut. 

Tämän hevosen pään muotoisen rasian olen joskus ostanut kirppikseltä, ihan sen ysärivibojen takia. 


Tämäkin vuodelta 1994

Hevosen pään sisältä paljastuu ylläripylläri talliaiheinen leikkisetti (ok, voiko joku kertoa ihan oikeasti leikkineensä näillä? Miten tuollaisella sentin korkuisella nukella leikitään?)


Polly rymyää tuolla aidalla sen takia, koska vähän niinkuin rikoin sen jalan joskus lol. En ole satavarma kuuluuko koira tähän settiin ja oletettavasti tässä pitäisi olla myös josku hevonen, mutta sellaiseen en ole törmännyt. 

Pakko sanoa, että tämä matka-arkku vuodelta 1996 on ehkä suosikkini näistä leikkiseteistä....


Ensinnäkin, arkussa on tietty avausmekanismi, joka pitää tehdä *juuri oikeassa* järjestyksessä...

Sisältä paljastuu tällainen hieno rantaloma-resortti....


Eikä siinä vielä kaikki!


Siis jotenkin näissä vanhoissa pollypocketeissa on ihan mielettömästi yksityiskohtia, joita on niin hauska tutkia. En vain itse ihan näe näin miniminikoossa oikein minkäänlaista leikkiarvoa. Leikkiseteissä on aina tuollaisia ympyränmuotoisia kohtia, joihin nuket on tarkoitus pistää seisomaan, koska mini-ihmiset kaatuilevat muuten pitkin ja poikin. Mutta ehkä joku tykkää ja on leikkinut näillä ihan silleen oikeasti :D


Älä hyppää, Polly!

Siinäpä pieni nostalgiapläjäys kaikille, joille ysäripollyt ovat jotenkin tuttuja.

Mattel on samoilla linjoilla minun kanssani, sillä aika pian Polly Pocket-brändin siirryttyä Mattelin omistukseen, myös nukkejen koko alkoi kasvaa. Kaikki omistamani uudemmat Polly Pocketit ovat n. 9-10 cm korkeita.


Kokovertailu LPS Blythe -nuken kanssa. Polly Pocket vasemmalla, Blythe oikealla. 

En osaa sen tarkemmin kertoa uudempien pollyjen evoluutiosta, mutta nukke on uudistunut tällä välillä monta kertaa. Polly on myös päässyt mummopermiksestään.

Joillain pollyilla on ollut harjattavat hiukset, mutta nekin vaihtuivat kumisiksi jossain välissä. Aika moni uudempi Polly Pocket -linja keskittyy lähinnä vaatteiden vaihdettavuuteen. Pollyjen vaatteita on ilmeisesti valmistettu jonkin aikaa muovista, mutta yleisimpiä ovat kumiset vaatteet. 


Pollyjen päitä ei sinänsä ole tarkoitus vaihdella, niin kuin uudempien petsien, mutta päät kyllä irtoavat jos tarpeeksi kiskoo :'D

Itselläni on uudemmista pollyista yksi kokonainen setti, joka on vuodelta 2009.


Minusta on kiva, että näihin aikoihin sarjaan oli jätetty jotain elementtejä 90-luvun pollyista. Rasiaan mahtuvat leikkisetit olivat kuitenkin niin olennainen osa alkuperäisiä Polly Pocketteja.

Pikku rasiasta paljastuu jotain safarihenkistä...



Ei ehkä aivan niin yksityiskohtainen kuin alkuperäiset pollyt, mutta ihan kiva. Ja söpö leopardinpentu!

Ja vielä tähän loppuun, eläimistä puhuen, jossakin vaiheessa uudemmille Polly Pocketeille tehtailtiin myös paljon erilaisia lemmikkejä. Näitä lemmikkejä edelleen aika ajoin kaupataan LPS-petseinä, mutta ne erottaa aika hyvin silmissä olevista timanteista ja jossakin kohtaa kehoa olevasta kukkalogosta.



Tästä tuli jälleen tällainen megapostaus, mutta tällaisten pitkäikäisten, jatkuvasti muuttuvien sarjojen esittely nyt vähän tuppaa venähtämään.

Mut hei! Jakakaa teidän Polly Pocket -kokemuksia! Nimittäin itselläni oli lapsena ainoastaan surkea pieni Polly-sormus :DD

2. huhtikuuta 2016

Kummitus-Rochelle

Moi, pitkästä aikaa :) Mitens teidän pääsiäinen meni? Itse käytin luksukselta tuntuneet neljä vapaapäivää lähinnä ulkoiluun ja bingesin koko Aupairit Australiassa -sarjan (ja tietenkin myös Temptation Islandin ekat jaksot :'D). Mut oon tehnyt vähän jotain kustomijuttuja samalla, niin ehkä saisin jonkun valmiiksi pian. En oo vaan ollut oikein kuvaustuulella viimeaikoina.

Anyway, teen vähän rästiin jääneitä postauksia nyt pois alta ja tänään ajattelin esitellä Haunted / Getting Ghostly -linjan Rochellen, koska mulla on tapana esitellä täällä kaikki mun uudet Rochellet.


Kyseinen nukke on siis viime vuonna myyty Walmartin ekslusiivi, joka ei ikinä tullut Suomeen. Kitty-postauksessa taisin jotain mainitakin, että vuoden 2015 Walmart-exclut olivat jotenkin omituisesti jakaantuneet, sillä samoin kuin SU Kittyä ei tätä Rochelleakaan ole näkynyt jenkeissä läheskään kaikkialla. Omani saapui niinkin kaukaa kuin Australiasta. Dollarin kurssi oli euroon nähden niin ikävä, että oli halvempaa tilata ausseista kuin jenkeistä, mikä on ehkä vähän sairasta...

Jos joku ei ole Haunted-leffaa (suomeksi Vain Kummituksille) nähnyt, niin siinä Monster High -tyttöset muuttuvat väliaikaisesti kummituksiksi. Siksi Getting Ghostly -linjan nuket näyttävät hieman erilaisilta kuin yleensä. Linjan nukeilla on hieman vaaleampi  ja jotenkin utuisempi väritys kuin yleensä.

Pastellinvärisistä hiuksista aina paljon plussaa <3 

Jostain syystä Monster High'ssa kummitusteemaan yhdistetään usein silmien poikki kulkeva raita, kaikilla kummituksiksi muuttuvilla tytöillä on siis tällainen "maski". Rochellen kulmakarvat ovat myös vaaleamman väriset kuin normaalisti. En aluksi huomannut, että nuken pupillit ovat myös vaaleammat, mietin vain että jotain poikkeavaa nukessa oikein on. Omistan myös saman linjan Twylan ja senkään pupillit eivät ole mustat, joten hailakat pupillit ovat näköjään myös joku tämän linjan juttu...


Myös ihonväri on vaaleampi kuin yleensä, melkein valkoinen. Luonnossa kuitenkaan nukke ei näytä niin radikaalisti eri sävyiseltä muihin verrattuna,

Kummituksiin liittyy tietysti myös ketjut, ja niitä koko linja onkin täynnä. Rochellen yksi teemoista on normaalistikin Fleur-de-lis, mutta tämä asu tuntuu pohjautuvan lähes kokonaan kyseisen kuvion ja ketjujen yhdistelemiseen.

Fleur-de-lis + ketjut näkyvät vyössä ....

(myös kauluksesta muodostuu fleur-de-lis)

 .... korviksissa

(basic-version jälkeen muuten ensimmäinen Rochelle, jolla on korvikset.)

... sekä kengissä



En muista ollenkaan, oliko tiimalasit loppujen lopuksi missään erityisessä osassa Haunted-leffassa, mutta jokaisella Getting Ghostly -nukella on tällainen tiimalasi-rannekoru:


Lisäksi koska Rochelle on ekslusiivi, sen mukana tuli myös tiimalasi, jonka voi laittaa omaan ranteeseen:


Ihan kiva, mutta tuskin tulee käytettyä :'D

Rochellen mukana tuli myös päiväkirja, joka unohtui näköjään kuvista.

Tykkäisin muuten tästä nukesta ihan älyttömän paljon, mutta itseäni hieman ärsyttää eri sinisen sävyjen käyttö sekaisin. Ständi, kengät, sekä nuken että itselle tuleva tiimalasikoru ovat kaikki eri sinisestä muovista. Lisäksi mekon päällä on turkoosi harso. Jotkut värikoodausnatsit ei nyt arvosta tällaista kaaosta. Tällä nukella olisi niin kaikki mahdollisuudet olla ihan super-ihana, jos kokonaisuutta olisi hieman enemmän ajateltu.

Pakko vielä mainita, että turkoosin harson (jossa on vielä jotain kuvioita voi ei) alla on simppeli kotelomekko, jossa on aivan ihanaa kangasta! Toivoisin niin paljon, että Mattel tekisi joskus jonkun budjetti-Chellen, jolla olisi joku ihan yksinkertainen mekko tästä kankaasta <3


Ettei ihan mene dissaukseksi, niin pakko sanoa että tämä Rochelle ei ole mielestäni yksi parhaista, mutta ei todellakaan siellä huonoimmassa päässä. Lähinnä vaan ärsyttää, kun tää on niin lähellä täydellistä, mutta sitten ei kuitenkaan.

Getting Ghostly on kuitenkin mielestäni yksi kivoimmista linjoista, myös Draculaura ja Clawdeen ovat tästä linjasta tosi kivoja, vaikka en omistakaan niitä.


Mun lempparit kummituksina <3